Keitä me Olemme?
Olemme nuorehko pariskunta jolla on kolme lasta ja tällä hetkellä tallissamme kaksi hevosta. Perheen vaimo on harrastanut hevosia jo pikkutytöstä alkaen ja sai ensimmäisen oman hevosen vuonna 1987 jonka kanssa puuhasteli varsasta asti vuoteen 2006. Vuonna 1996 alkoi perheessämme innostus lännenratsastukseen ensimmäistä kertaa, silloin sitä harrasti vaimoni pienimuotoisesti sen mitä lapsilta sai vapaata. Itse kiinnostuin lännenratsastuksesta vuona 2005, jonka jälkeen ollaan lähes joka ilta opiskeltu myös hevospsykologiaa jollain asteella. Muutoin olemme ihan tavallinen suomalaisesta makkarasta pitävä perhe kuten myös alapuolella olevasta kuvasta voi nähdä.
Tänä päivänä hevoset on merkittävä osa elämäämme, voi sanoa että jollain tapaa "elämäntapa ". Meillä hevoset majailee omassa tallissa noin 10m omalta ulko-oveltamme, joten sellaisinakin päivinä jolloin annamme hevosillemme "vapaapaata", niin ne kuitenkin ovat mukana päivittäisissä rutiineissamme ruokinnan , karsinan siivoamisen ja normaalin hevos hoitamisen kautta. Illalla kun hyvän yön suukot on annettu lapsille, tehdään vielä yksi reissu tallin kautta ennen omaa nukkumaanmenoamme jolloin tarkastetaan että sielläkin on kaikki hyvin, sen jälkeen sammutetaan tallista valo ja hörinä kuuluu vielä perästä.