"Pihapiiri" olemme koittaneet säilyttää mahdollisimman paljon siitä vanhasta pihasta jonka aikanaan ostimme, tämä sen takia että tulevat sukupolvet voivat sitä katsella. Kun on kyse vanhasta pihasta, sen haluaa pitää sellaisena että se olisi silmälle mukavaa katseltavaa kaikille jotka siitä ohi kulkevat. Toki siihen menee vuosia ennekuin saamme pihan kuntoon, mutta jostain on aloitettava.

Hevoshaka on sijoitettu lähelle tietä jotta ihmiset voisivat niitä katsella ja samalla tottuvat myös hevoset ohikulkeviin ihmisiin. Nykyään käytämme tuota etuhakaa myös ratsastamiseen.

Alla kuva jossa Wili vanhus yhdessä Paukun kanssa laiduntavat takapihan puolella. Omaa laidunmaata meillä ei ole, joten näinä aikoina kun kuva on otettu meillä oli aika pienet ulkoilualueet käytössä. Nykyisin olemme saaneet naapureiltä käyttöön lisää laidunmaata, jolloin saamme ympäristön paremmin pidettyä vihreänä kun voimme vuorotella joloittelupaikkoja kesän aikana ja antaa heinän välillä vasvaa.

Alla kuva jossa näkyy uusi naapurilta vuokrattu laidun, meillä onneksi nykyään tämän kokoisia hakoja on pihamme ympärillä kolme kappaletta. Tällä tavalla hevosilla ihanteellinen tilanne vaikka välillä olisi kyseessä kuivempikin kesä. Lisäksi pystymme määrätyn välein myös kääntämään maata ja istuttamaan uutta heinää tilalle.

Rakensimme pihapiiriimme myös pyöröaitauksen jossa on helppoa kouluttaa hevoselle uusia asioita, sekä tietystikin myös tehdä pyöröaitaustyöskentelyä johon se ensisijaisesti on tarkoitettu. Pyöröaitaus on hyvä paikka tehdä hevosen kanssa kaikenlaista työtä. Takaa ajonkin aloitin omalla hevosellani ensin tekemään täällä, samoin ensimmäistä kertaa hevosen selkään nousemista. Lapset opettelivat "Paukku" ponilla ratsastamista ensiksi pyöröaitauksessa, jolloin hevonen ei päässyt ainakaan pitkälle menemään ja jonkin ajan kuluttua jo ymmärsivät miten käännellä hevosta. Pyöröaitauksessa myös tavanomainen maastakäsintyöskentely käy päinsä kuten alapuolella olevasta kuvasta näkee.