Tässä alla vähäsen projektistani!

Kuten varmaan on jo useassa muussakin paikassa tullut esiin Orvarini oli siis 7- vuotias ruuna aloittaessani jolle minun pitäisi opettaa ratsastuksen avut sekä saada hevonen rauhoittumaan siten että on turvallinen käyttää myös ratsuna. Kun olen saavuttanut päämääräni turvallisuutta ajatellen, aloitan myös opettamaan hevoseni lännenratsastuksen avuille.

Voin varmaan verrata Orvarin koulutusta samanlaisena tapauksena kuin alla oleva edellinen projektimme alussa sekä projektin loppuvaiheessa. Toki voi alla olevista kuvista/linkistä nähdä että edistystä ja muutosta on tapahtunut. Samalla tavalla olen huomannut että tapahtuu edistystä myös Orvarin koulutuksessa. Joten on ihan sama mitä harrastaa, kun siihen antaa aikaa niin siinä onnistuu.

Alapuolella olevassa kuvassa näkyy talo 14-vuoden autiona olon jälkeen, ensimmäiseksi kävin perinnerakentamiskurssin jotta saisin alustavaa pohjatietoa etenemiselle. Eli samalla tavalla kuin asuntonsa ostohetkellä, ei saa olla ennakkoluuloja siitä etteikö oppisi kouluttamaan hevostaan vaikka sellaista ei aikaisemmin ole tehnyt. Kurssit, kirjallisuudet ja videot auttavat siinä samoin kuin talon peruskorjaamisessa. Lisäksi kun taloa alkaa peruskorjata tulee kaikelle aikaisemmalle tiedolle tuntumaa. Talon peruskorjaamisessa opin että ei pidä luottaa aina siihen mitä muut kertovat taikka ajattelevat, vaan kannattaa ottaa selvää asioista itse varmistaakseen tekevänsä oikein ja tavalla jolla asian haluaa toteuttaa. Tämä edellä mainittu pätee myös hevosten kanssa puuhastaessa. Esimerkkinä voin kertoa tuosta taloprojektista: "rautakaupassa kun on niin paljon erilaisia tuotteita jotka soveltuvat uudisrakentamiseen, mutta ei perinnerakentamiseen. Mikäli olisin uskonut mitä rautakaupat minulle ehdottivat, en olisi saanut sellaista taloa jota halusin" en väitä että rautakaupat ovar väärässä, mutta olivat eri linjalla. Samoin kävi kun mentiin maalikauppaan, sielläkin tarjottiin kaikkea muuta kuin mitä tarvitsin. Uudisrakentamisen edustajat kun eivät antaneet mitään arvoa vanhoille perinteille sekä vanhan rakenteen hygroskooppisuudelle.

"Näin olleen voin verrata perinnerakentamista luonnolliseen hevosmiestaitoon"

Voit käydä katsomassa kuvia taloprojektista klikkaamalla vieressä olevaa linkkiä "kotiprojekti". Kotiprojekti nettisivut tulevat joskus vielä saamaan uudet ilmeet, kaikkea ei vain kerkeä samaan aikaan tehdä. Alla myös valokuva tuosta mielenkiintoisesta projektista.