Tässä on ehkä hevosharrastuksen vaikein ja haastavin tehtävä, nimittäin "Työskentelyn sisältämät asiat", siihen kuuluu koulutus sekä jokapäiväinen käsittely. Samalla ehkä kuitenkin kyseessä on asia joka saa meidät innostumaan enempi ja jopa pysymään harrastuksessamme tiukemmin kiinni. Usein luullaan että kun ollaan jonkin aikaa oltu hevosten kanssa tekemisissä niin tiedetään ja osataan kaikki sen salat, tässä on juuri se kohta jossa ajaudutaan harhaan. Oli laji mikä hyvänsä hevosten kanssa puuhastellessamme niin yksi yhdistävä tekijä harrastuksessamme on hevonen. "Hevonen on hevonen" kaikissa lajikohtaisissa harrastuksissa. Hevonen käyttäytyy ja oppii myös kuten hevonen kaikkialla missä niitä käytetään.
Yksi oleellinen asia tietää hevosesta, ennen sen kanssa työskentelyn aloittamista on että hevosella on vain kaksi tapaa suhtautua ihmistä kohden, olla johdettavana taikka olla itse johtaja. Vaihtohdoista viimeinen tulisi välttää.
Työskentelymenetelmiä on maailmassa monenlaisia riippuen siitä mitä lajia harrastaa taikka kenen oppeja kuuntelee. Kuitenkin hyvin moni hevosihminen harrastaa hevosensa kanssa sellaisia menetelmiä jotka eivät oikeastaan johda mihinkään, syynä on yleensä se että emme tutustu siihen mikä oikeasti on hevonen. Itse olen koittanut kerätä tämän otsikon alle sellaisia työkaluja joita itse olen käyttänyt samalla kun olen opiskellut "mikä hevonen on". Jotta ymmärtäisimme kommunikointia hevosen kanssa on "Pat Parelli" kehittänyt leikin nimeltä 7-Games jonka kautta pystymme itse kehittämään itseämme paremmaksi hevosmieheksi leikkimällä leikkejä hevosen kanssa. Laitoin tämän leikin ensimmäiseksi tuonne tekniikkoihin, koska se omasta mielestäni toimii. Muitakin tekniikoita tulee tänne myöhemmin.
Puhutaan kahdenlaisesta hevosmiestaidosta, "Horsmanship" ja "Natural Horsemanship". Kumpaakin hevosmiestaitoa tarvitaan kun hevosten kanssa puuhastamme. Luonnollinen hevosmiestaito tarkoittaa lähinnä sitä että pystymme kommunikoimaan hevosemme kanssa kuten hevoset kommunikoivat toistensa kanssa. Tavallinen hevosmiestaito on taas erilaisia opittuja asioita joilla saamme hevosen kanssa työskentelymme sujuvan harmoonisesti.
Mitä sitten tarkoittaa olla hyvä hevosmies? Omasta mielestäni se tarkoittaa juuri sitä miten hyvin ja johdonmukaisesti pystymme kommunikoimaan hevostemme kanssa ilman ristiriitatilanteita. Meidän tulisi siis hevosihmisinä pystymään rakentamaan sellainen suhde hevostemme kanssa että vältyttäisiin vastakkaisasetettuja tilanteita hevosen ja ihmisen välillä. Jokaisen hevosihmisen tulisi myös pyrkiä olemaan niin hyvä hevosmies kuin suinkin vain itse pystyy ja samalla kouluttaa niin turvallinen hevonen kuin suinkin on mahdollista.