Wili, ( Mr Willy Valentine ) on hevonen jota meillä ei enää ole. Olen tähän alle kuitenkin päättänyt kirjoittaa pienen muistelman tuosta ainutlaatuisesta hevosesta.

Wilistä kooste muistona !

Mr Willy Valentine

Kysyin Tanjalta haluaako kirjoittaa Wilistä muistelman sivuille, pyysi minua laittamaan muistelman Wilistä kuten itse näen asian.

Itse tutustuin Wiliin ensimmäisen kerran syksyllä 1994. Minulle se oli iso asia silloin koska en ollut koskaan aikaisemmin ollut oikeastaan hevosten kanssa tekemisissä. Muistan vieläkin kun innoissani ilmoitin omalle siskolleni  Etelä Afriikkaan ja selitin että olen löytänyt itselleni ihastuksen kohteen ( Tanjan ) ja että hänellä on myös hevonen. Nyt jälkeenpäin voisi ajatella että kumpaan oikein silloin ihastuin, sen verran hurahtanut hevosiin olen. Wiliin tietystikin kerkesin tutustua monella eri tavalla, ensi tutustumiset tietenkin alkoivat sillä kun kävimme Tanjan kanssa yhdessä siivoamassa karsinaa. Toisinaan lähdimme yhdessä ajelemaan kärryillä ja talvisin rekiajelulle.

Wili oli rodultaan Amerikkalainen ravihevonen. Tanja keroi minulle että oli aikoinaan ollut Wilin kanssa myös startissa ( eli raviuraakin oli silloin aikoinaan kokeillut ), kuitenkaan hevosella ei ravia voitu jatkaa kun sen selkä kesken juoksua jumiutui. Nyt jälkeenpäin kuvauksissa ilmeni että Wilillä oli irtopalat kaikissa jaloissa, siinä myös selitys ainaiselle kipeytymiselle. No, Wili kuitenkin sai elää sellaisen elämän jota moni muu hevonen ei koskaan voisi kuvitellakkaan.

Lisäksi eräs ravivalmentaja sanoi Wilistä hiitin jälkeen että "tämä hevonen on liian viisas aloittaakseen raviuran" , ravureiden tulisi olla vähän "tyhmiä" suostuakseen siihen.

Tanjalle Wili on ollut myös lohduttajana surutyössä, joten tiedän että Wili on ollut Tanjalle äärettömän tärkeä ystävä. Joskus kun seurasin Wiliä sain sellaisen käsityksen että tuo hevonen varmaan keskustelisi jos osaisi puhua, sen vertaa paljon keskusteluja se on joutunut elämänsä aikana kuuntelemaan. Wili syntyi 31.5.1987 ja oli Tanjan ensimmäinen oma hevonen jonka kanssa on puuhastellut varsasta asti. Jälkeenpäin ajateltuna kun kirjoittelen tätä juttua olen tavalla taikka toisella ollut siis hevosten kanssa tekemisissä vuodesta 1994 jolloin Wiliin tutustuin sen ollessa 8-vuotias ja vielä aika pirteä ruunapoika tuolloin.Wili oli tuolloin Rönkin tallilla josta kiitos Siggelle, olemme loppuelämämme kiitollisia siitä ajasta jonka Wili sai viettää Siggen tallilla ennen muuttamistaan omaan talliin vuonna 2003 joka sijaitsee samassa kylässä.

Tiedoksi vielä niille jotka lukevat tätä sivua että oma ensimmäinen hevonen Orvari on ostestu myös Siggeltä, joten loppuajankin Wili sai asustaa oman vanhan kamunsa kanssa. Siinä välissä ennenkuin sain Orvarin itselleni, Wilillä oli kaverinaan 19-vuotias shettlanninponi. Kun muistelee tuota yläpuolella olevaa valokuvaa jossa Wili sai laiduntaa omassa pihassa ja lapset melusivat ympärillään ja shettisponi tuli pian kaveriksi taisi olla Wilipojan onnellisimpia aikoja ainakin oman muistikuvani mukaan.

Täytyy sanoa että Wili oli persoona, sellainen jota on aika vaikea unohtaa. Wili oli erittäin itsenäinen hevonen, se ei tosiaaankaan halunnut että sitä lääpitään vaan halusi mielummin olla rauhassa ilman että sitä koko ajan siliteltiin. Wili oli erittäin nöyrä hevonen vaikka olikin piru luonteeltaan. Nöyryys näkyy tuosta alapuolella olevasta kuvasta jossa puolellaan oleva vesiämpäri on jäänyt juhannuksena 2005 kiinni päitsiin, Wili seisoo rauhallisesti paikallaan ja odottaa että joku tulee päästään hänet irti.

Tanja oli jo useamman vuoden ajan käynyt Wilillä Leena Kurikan sekä Katja Vanhatalon kursseilla, kuitenkaan Wilillä ei oikeastaan ollut juuri työtä lännenratsastuksen hyväksi tarpeeksi tehnyt välissä jotta tuloksia olisi saanut aikaiseksi. Kuitenkin perustettuamme lännenratsastusyhdistyksen Kvikanttiin alkoi Tanjakin tekemään Wilin kanssa enempi töitä, jonka jälkeen Wili vanhuskin vielä vanhana ravurina alkoi pehmetä uusille asioille. Oli mukava katsoa kun lähes 20-vuotias hevonen vielä jaksaa innostua uusille asioille. Alla kuva Wilistä kun vireimmillään oli mukana western touhussa.

Täytyy sanoa että ikävä tulee, kun tuota kuvaa katselen. Wilillä toki loppuvaiheessa selkä alkoi kipeytymään ratsastuksesta, joten kovinkaan paljoa siltä ei enää voinut vaatia. Itse en pystynyt Wilillä ratsastaa koska se reagoi painooni. Wili näki ensimmäistä kertaa elämänsä aikana kuvan itsestään peilin kautta 18-vuotiaana, oli se näky, onneks saatiin valokuvalle ei aikonutkaan päästää katsettaan pois.

Olis ihan mielenkiintoista saada tietää mitä Wilin päässä oikein liikkui, kun minuuttikaupalla tuota peilikuvaa katseli.

Wili oli koko elämänsä aikana ollut laumanjohtajana jollain tapaa, joko yksin taikka yhdessä toisen tammahevosen kanssa. Jotenkin jäi sellainen kuva että tuo hevonen osasi pedata itselleen yhteisjohtajuuden paikkaa toisen hevosen kanssa. Olen jostakin aikoinaan lukenut että kaksi hevosta yhdessä voivat johtaa laumaa, seuratessani Wilin elämää olen tästä asiasta aika vakuuttunut.

Vuonna 2006 kun ostimme Kostin joutui Wili luopumaan johtajuudestaan.

Tämä selvästikin muutti koko hevosen persoonallisuuden, jollain tapaa niinkuin luopui koko elämästä. Tietyllä tapaa näkyi Wilistä tietty apaattisuus, seisoi haassa yksin hyljättynä eikä enää osallistunut samalla tavalla arkipäiväisiin asioihin kuten aikaisemmin. Mua oikeastaan kävi vähän sääliksi koko asia, jotenkin tuntui niin traagiselta tuo persoonallisuuden muutos. Aluksi koitti pitää kiinni lauman koreammasta paikasta mutta jo muutaman viikon kuluttua peli oli pelattu, Kostin tarvitsi vain kääntää katseensa Wilin suuntaan ja vanhus lähti muualle. Olisko vain niin että kun Wilille tuli ikää liikaa ja laumaan tuli uusi voimakastahtoinen hevonen oli vanhuksen pakko siirtyä syrjään.

Alla oleva kuva on otettu kesällä 2006 jolloin Tanja oli Kostin kanssa ratsastamassa, oli kuuma kesäpäivä ja Wili kirjaimellisesti rentoutui samalla kun Orvari vahti ympäristöä. Kuva oli aikaisemminkin esillä tuolla hevosesittelysivuilla, aika julman näköinen kuva. Halusin laittaa tuon kuvan sivuille sen takia kun oli ensimmäinen kerta kun pystyin menemään Wilin luokse ilman että se nousisi ylös lähestyessäni. Wili antoi minun mennä vierelleen istumaan, katseli vain rentoutuneena. Oli aika omituinen tilanne, ilmeisesti lämpö sai jonkinlaisen väsymistilan aikaiseksi.

Olen tässä muutaman vuoden aikana lukenut, katsellut videoita sekä osallistunut kursseille oppiakseni mahdollisimman paljon hevosista. Wili on siitä lähtien kun  siihen tutustuin ollut erittäin tärkeä opettaja myös minulle. Ehkä tärkein asia mitä Wili on opettanut minulle on että hevoselle täytyy antaa myös oma tila, tästä Wili halusi pitää kiinni enemmän kuin moni muu tapaamani hevonen. Usein puhutaan siitä että on kupla jonka sisälle ei hevosta saa päästää, sama pätee myös hevosten suhteen.

Wili on ollut Tanjalle ja minulle erittäin tärkeä kaveri. Aikanaan kun perheeseemme syntyi lapsia mietti Tanja että pitäisikö Wili laittaa pois, itse en suostunut silloin moiseen vaan ylipuhuin Tanjan ja Wili sai jäädä. Vuosien varrella olen pelastanut Wilin useaan otteeseen, en ole vain osannut hyväksyä että Wili laitettaisiin pois. Kuitenkin nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli hyvä ratkaisu ja hevonen ei tarvinnut elämänsä aikana kokea kärsimystä. Edellisenä iltana kun olin ymmärtänyt että Tanja oli tosissaan kävin Wilin karsinassa sitä tapaamassa, silittelin sitä silmien kohdalta ja pyysin anteeksi huomista päivää ja omat kyyneleet valuivat poskia pitkin.

Sitä hetkeä en unohda koskaan.

Tällä hetkellä uskon että Wili juoksee vihreämmillä laitumilla muiden ystäviensä kanssa ja nauttii tuonpuolisesta hevoselämästään. Uskokoon kukin asian miten haluaa.